Musiikki

 Muusikot sen tekevät

Aina aurinkoinen ja täydellä sydämellä tulkitseva Anu on laulanut tanssiorkesterin solistina pian parikymmentä vuotta. Yhteistyö Hellien Miesten kanssa alkoi vuonna 2018. Kokemusta erilaisista esiintymisistä on siis vuosien mittaan kertynyt rutkasti, eikä sormi mene suuhun piukoissakaan paikoissa. Anu on nähty myös Badding- sekä Ponnahdus Pinnalle -kilpailujen finaaleissa. Keikalla Anu on aina täysillä mukana!

Basisti Timo Havian musiikillinen ura sai alkunsa 1970-luvun alussa turkulaisessa Wälirauha-yhtyeessä. Progressiivinen rock oli tuolloin päivän sana. Timppa hallitsee sekä sähkö- että kontrabasson ja tanssimusiikki sen kaikissa muodoissa, svengaava big band -soitto ja pienimuotoinen jazz ovat Timpan musiikillista historiaa. Timo myös säveltää ja sanoittaa orkesterin omat iskelmät.

Kosketinsoittaja Vesa Ranki teki ensimmäiset bändikeikkansa 1970-luvulla legendaarisessa Punainen Tori -pop-yhtyeessä Pohjois-Satakunnassa. Vesalla on musiikin perustutkinto ja hän toimii myös kanttorina ja kuoronjohtajana.  Vesan keikkasyntikkana on mainio, mutta painava KORG.

Kitaristi Vesa Vesku Suominen aloitti soittamisen 1960-luvulla salolaisessa The Faction-yhtyeessä. Tuolloin The Shadows ja Chuck Berry innostivat.  Veskua, joka on aina ollut kiinnostanut rautalankamusiikista. Turkulainen Rautalankaäijät oli antoisa kokemus tältä sektorilta. Kitaroiden ja laitteiden osalta Fender on yksi merkki listan kärkipäässä.

Rumpali Matti Ylevä hallitsee monipuolisesti ”kääntyvän mutta taittumattoman kompin”. Matin musiikillinen taival alkoi vuonna 1973 nuorten miesten ”päntissä” esikuvina CCR ja Hurriganes. 1980-luvulla Matti toimi ravintolamuusikkona, kunnes pienen soittotauon jälkeen vuonna  2005 oli aika hankkia taas uudet rummut ja sillä tiellä ollaan. Rumpukalusto (Premier, Beverley) edustaa brittiläistä alan osaamista.

Näytteitä ohjelmistostamme ja muutakin mukavaa löytyy alla olevien facebook- ja youtube-linkkien takaa.